Miksi kaikki yritykset epäonnistuivat – kunnes joku keksi kysyä karhulta

Eräänä syysaamuna, kun navetan ikkunoista vielä höyrysi yön kosteus, isännän pihalla tapahtui jotakin ällistyttävää. Keskeltä hiljaista maisemaa kajahti kummallinen loiskahdus, ja kun isäntä kiirehti katsomaan, hän näki näkymän, joka sai polvet notkahtamaan: valtava karhu oli pudonnut suoraan lietelantakaivoon.

Karhun paksu ja tumma turkki oli liisterimäisen lietteen peitossa, ja sen kumiseva ärjyntä kaikui pihan yli niin, että kanat lehahtivat siivilleen. Isäntä tunsi hikikarpaloiden nousevan otsalleen ja sydämen muljahtelevan kiivaaseen tahtiin – tällaista ei ollut nimittäin ennen sattunut. Nopeasti hän tarttui puhelimeen ja teki sen mitä ensimmäisenä mieleen nousi; soitti palokunnan paikalle.

Kun palomiehet saapuivat uljaissa univormuissaan hiekan leijaillessa ilmassa, tunnelma tiivistyi. He yrittivät sitoa jos jonkinlaisia liinoja karhun ympärille, nostaa, kiskoa ja vinssata, mutta kuten arvata saattaa eläin ei ollut kaikilta osin yhteistyöhaluinen vaan raivosi vastaan. Jokainen yritys päättyi kaaokseen: liinat luiskahtivat, miehet joutuivat loikkimaan turvaan, ja karhun mörinä tuntui tärisevän maan läpi.

Silloin pihalle asteli naapurin mies, joka oli tullut ihmettelemään tätä varsin erikoista spektaakkelia. Hän katseli hetken miesten touhua, suki leukapartaansa ja sanoi sitten verkkaiseen tyyliinsä:

– Kuules, isäntä. Karhuhan tunnetusti osaa kiivetä puuhun. Jospa kokeilisimme toista keinoa?

Isäntä ja palomiehet hiljenivät. Naapuri jatkoi:

– Kaadetaan iso näre ja pudotetaan se kaivoon. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Se oli niin yksinkertainen ajatus, että se tuntui melkein hullulta. Mutta ei siinä oikein mitään menetettävääkään ollut. Pitihän karhu jotenkin saada kaivosta pois. Niinpä miehet kaatoivat jykevän näreen ja asettivat sen vinosittain kaivoon.

Siinä oli sitten suorastaan suuren urheilujuhlan tuntua ja kaikki pidättivät hengitystään. Hetken aikaa karhu vain tuijotti, pörhisti turkkiaan ja tuhahteli. Sitten se käänsi hitaasti kömpelön katseensa puunrunkoon, tarttui siihen valtavilla kynsillään ja alkoi kiivetä ylös – aivan kuin se olisi ollut sen oma idea koko ajan.

Muutaman pitkän sekunnin jälkeen karhun massiivinen hahmo kohosi kaivon reunalle. Se pudisteli lietettä turkistaan, murahti vielä kerran ja lompsi kohti metsän reunaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Pihalle jäi seisomaan joukko ihmisiä, jotka eivät tienneet pitäisikö nauraa vai huokaista helpotuksesta.

Vain naapuri virnisti partansa alta ja tokaisi:

– Joskus kannattaa kysyä karhulta itseltään, miten se haluaa tulla autetuksi.

👋 Me Tiimintekijät haluamme tehdä tiimityöstä sujuvaa ja innostavaa! Siksi loimme kahdeksan valmiiksi fasilitoitua treeniä tiimille – jotta sinä ja tiimisi voitte löytää yhteiset periaatteet ja ilon tehdä työtä yhdessä. Lataa ILMAINEN OPAS verkkosivuiltamme ja opi miten viedä tiimisi seuraavalle tasolle.